Jyväskylän yliopiston alakoulun norssille Suomen suurin Turvakaappien ja Säppien kokonaisuus

12.08.2024

Jyväskylän Norssi toteuttaa merkittäviä ja konkreettisia tekoja turvallisuuskulttuurin edistämiseksi, sillä Suomen suurin Turvakaappien (30 kpl) ja Säppien (n. 40 kpl) kokonaisuus otetaan käyttöön Jyväskylän Norssin alakoulussa uuden lukuvuoden alkaessa. Kokonaisuutta täydentävät lukuvuoden aikana käyttöön otettava kriittisen viestinnän sovellus Secapp ja organisaation määrätietoinen harjoittelu. Norssin kohdalla voidaan kutsua kehitystyötä hyvällä syyllä turvallisuuden ekosysteemiksi, sillä kyseessä todellakin on kokonaisuus. Esittelin tänään Norssin henkilökunnalle Turvakaapin pedagogisen näkökulman ja koulutin välineiden käyttöön. Minulle välittyi vahva tunne siitä, että myös kehitystyön tärkein asia on kunnossa - asenne 🙏.

Jyväskylän Norssi ottaa tärkeän roolin Suomen opettajakoulutuksen kehittämisessä, sillä opetusharjoittelun kautta uudet valmistuvat opettajat saavat eväitä tulevaa työtehtäväänsä varten oppilaitosturvallisuuden keskeisimmistä tekijöistä. Arvostan Norssin rehtoreiden määrätietoista näkemyksellisyyttä ja henkilökunnan innostuneisuutta tärkeää asiaa kohtaan.

Jälleen tänään kävi mielessä kiitollisuus ekosysteemiajattelun mahdollistajia kohtaan - toimitusjohtajia Kari Aho (Secapp) ja Mika Rissanen (Woodi). Säppi Oy lahjoitti Norssin turvallisuustyön kehittämisen tueksi Henri Rikanderin mainion teoksen Oppilaitosturvallisuus - alan perusteos 🙏.

#varautuminen #turvallisuus #rehtorit #norssi #opettajankoulutus #secapp #woodi